Tarkoittaako positiivinen raskaustesti automaattisesti onnea?

Raskaustestien kuvaus nykypäivän populäärikulttuurissa ja mainoksissa on melko yksipuolinen. Useimmiten näemme heteroparin, joka tahtoo raskautua, ja se tapahtuu nopeasti. Todellisuus näyttää kuitenkin muulta. 95 % tehdyistä raskaustesteistä on negatiivisia. Myöskään läheskään kaikki, jotka tekevät testin, eivät toivo raskautta – ja ne, jotka toivovat, joutuvat usein testaamaan monta kertaa, ennen kuin saavat nähdä kaivatut kasi viivaa tai plusmerkin.

Peilataksemme todellisuutta, kutsuimme kätilön ja tuoreen äidin Asabea Brittonin, joka valistaa kansaa Instagram-stooriensa välityksellä, kehoaktivisti Cassandra Klatzkowin, joka haluaa lapsia, vasta avioituneen Veckorevyn-päätoimittajan Irena Pozarin sekä kahden lapsen äidin Andrea Ruizin, joka matkusti Tanskaan ja sai lapsia IVF-hoidon avulla. Syntyi keskustelu lapsenkaipuusta, onnesta, ei-toivotuista raskauksista, endometrioosista, biologisista kelloista, voimasta ja raskaustestin tekemiseen liittyvästä latauksesta. Naiset asuvat Ruotsissa ja keskustelu on käännetty jälkikäteen suomeksi.

Tahtovatko kaikki lapsia?

Elämme yhdessä maailman edistyksellisimmistä maista, mitä tulee tasa-arvoon. Siitä huolimatta normi hedelmällisessä iässä olevien naisten lasten toivomisesta tuntuu yhä olevan olemassa. Miltä teistä tuntuu, kun kuulette, että ”kaikkihan haluavat lapsia”?

Cassandra: Ettei se ole totta.

Andrea: Niin, sitä kai pidetään itsestäänselvyytenä. Kun saavuttaa tietyn iän, alkaa kysymyksiä tulla. Kysymyksiä siitä, eikö tahdo, kysymyksiä siitä, eikö voi jne.

Cassandra: Huomaan, että minun on vaikea ymmärtää. En ole aina halunnut lapsia, mutta olen aina ajatellut, että minulla tulee niitä olemaan. Kun olen puhunut itseäni nuorempien kavereideni kanssa, jotka ovat sanoneet, etteivät he tahdo lapsia, olen ajatellut ”odotapa vain”. Mutta onhan se tosi keljua, sillä voihan ollakin, että he tietävät 100 % varmuudella, etteivät halua lapsia. Minun on helpompi ymmärtää varttuneempia kavereita, jotka sanovat, etteivät tahdo lapsia.

Asabea: Saatan tuntea painetta ajasta niiden puolesta, jotka odottavat liian pitkään. On ok, jos sanoo, ettei halua lapsia, mutta liian pitkään odottaminen ja sen huomaaminen, ettei se ehkä onnistukaan – jotkut eivät tiedä, että raskaaksi tuleminen voi viedä hieman aikaa.

Cassandra: Asabea, olet todellakin saanut minut miettimään, koska sinähän olet kysynyt minulta kerran, olenko ajatellut munasolujeni pakastamista. Ja tiedän, että puhut ammattisi puolesta, mutta se on todellakin käynnistänyt minussa jotakin. Täytän 32 vuotta, en ole ollut suhteessa 8 vuoteen ja haluan lapsia, mutta muut ympärilläni sanovat, ettei minun tarvitse stressata. Minulle olisi suuri suru, jos en voisi saada lapsia.

Andrea: Minä saatan provosoitua koko ”lapset ovat elämän tarkoitus” -asiasta, vaikka minulla itselläni on lapsia. En ole samaa mieltä. Vältän sellaisten asioiden sanomista.

Irena: Provosoidutko enemmän, jos se tulee vanhemmilta?

Andrea: Jos ei henkilöllä ole lapsia, kunnioitan sitä kaipuuta, joka tällä voi olla. Mutta jos henkilöllä on lapsia ja sanoo niin, se kuulostaa väärältä, koska silloin voi vaikuttaa siltä, että heidän mielestään lapsettomien elämä on merkityksetöntä. Se, mikä elämässä on merkityksellistä, on yksilöllistä. Jos vaimollani ei olisi ollut niin suuri lapsen kaipuu, olisin voinut elää aivan yhtä täyttä elämää hänen kanssaan ilman lapsia.

Irena: Se on ihana kuulla. Koska on aika epätavallista kuulla se ihmisiltä, joilla on lapsia.

Asabea: Huolimatta siitä, että kaikki kuvittelevat, että kaikki tahtovat lapsia, kaikki myös luulevat, että kaikki haluavat enemmän kuin yhden lapsen. Minultakin kysytään jo, että ”milloin aiot hankkia toisen lapsesi?”. Pidän sitäkin erittäin omituisena.

Irena: Tulen tosi iloiseksi, kun ihmiset hankkivat lapsia. Rakastan lapsia! Siksi minun on pidäteltävä itseäni, etten kysyisi. Sehän tulee rakkaudesta. Ymmärrän, ettei minun tulisi sekaantua asiaan, mutta minusta se on niin hauskaa. Minulta se tulee hyvästä tarkoituksesta, koska tulen niin innostuneeksi. Tiedän, etten saisi kysyä, ja useimmiten en sitä tee

30 vuoden täyttäminen, kihlautuminen tai isompaan asuntoon muuttaminen – elämässä on monia suuria askelia, jotka voivat saada ihmiset ympärillä olettamaan, että aikoo perustaa perheen. Oletteko kuulleet ”Milloinkas aiotte hankkia lapsia” joskus?

Irena: Olen 27-vuotias ja naimisissa. Muutin yksiöstä kolmioon viime keväänä. Rakastan aivan kaikkia lapsia – siis sillä tasolla, että voin kuvitella työskenteleväni lapsenvahtina ja mielestäni on mukavaa siivota pois oksennuksia.

Olen aina voinut sanoa ”pian”. Haluan lapsia, ja olen avoin asialle, sillä olen aina tiennyt haluavani. Mutta toisaalta jos lasten saaminen olisi minulle vaikeaa, se olisi todella raskasta. Oletetaan, että saan lapsia koska tahansa vain siksi, että perusedellytykset täyttyvät: olen nuori, minulla on vakaa suhde ja haluan lapsia.

Cassandra: Minultakin odotetaan sitä.

Irena: En ole koskaan ollut raskaana, joten en edes tiedä, voinko tulla raskaaksi. Luulen olevani ainoa tuntemani henkilö, joka ei ole tehnyt aborttia, joten kuka tietää. Mielestäni tämä kysymys ei ole nyt niin raskas, mutta sinä päivänä, kun alan puhumaan ihmisten kanssa lasten hankkimisesta, tulisi siitä raskasta, jos ei se onnistuisikaan. Koko tämä kuva minusta ja lapsista on rakentunut niin pitkän aikaa.

Raskaustesti, tunteiden vuoristorata

Raskaustestin tekemiseen on paljon syitä riippuen siitä, missä kohtaa elämäänsä ihminen on, ja miltä ajatus lapsista tuntuu. Itse hetki, jolloin tikku näyttää tuloksensa, on uskomattoman suuri, ja voi herättää monia tunteita ja ajatuksia. Ei ole esimerkiksi itsestäänselvää tuntea onnea heti, vaikka haluaisikin raskautta. Mikä on suhteenne raskaustestiin?

Irena: Olen tehnyt varmasti 100 raskaustestiä siitä lähtien, kun olin 15-vuotias, jos kuukautiseni ovat olleet päivänkään myöhässä. Olen tehnyt testejä kaikkialla –kauppakeskuksissa, koulussa, töissä. Olen ollut sekä todella peloissani, että ajatellut, että tapahtuu jos on tapahtuakseen. Raskaustestin ostaminen on minulle nykyään vähemmän dramaattista, mutta minulla on silti tapana piilottaa pakkaus kotona, koska ajattelen ihmisten muuten alkavan spekuloida.

Cassandra: Olen tehnyt kaksi raskaustestiä. Ensimmäinen testi oli nuorisovastaanotolla ja näytti positiivista. Sanotaanko niin – positiivinen? Silloin se ei tuntunut niin positiiviselta, mutta se oli siis positiivinen. Silloin olin 15-vuotias.

Toisella kertaa olin 100 % varma, että olen raskaana, ja niin olinkin. Tunnistin jollain tapaa kehoni tuntemukset, vaikka aikaa olikin kulunut 7 vuotta. Tein abortin molemmilla kerroilla.

Irena: Et siis ole koskaan saanut negatiivista tulosta?

Cassandra: Olen, tein vielä näiden jälkeen yhden testin ja se oli negatiivinen. Mutta olen myös aina suojautunut. Minulla on ollut hormonikierukka pitkissä suhteissa ja kondomia olen käyttänyt sinkkuna.

Andrea: Testin kutsuminen positiiviseksi tai negatiiviseksi kuulostaa koko asian arvioimiselta ennalta.

Olen naimisissa naisen kanssa, ja olemme olleet yhdessä 12 vuotta. Kun päätimme hankkivamme lapsia, päätös ei tullut spontaanisti. Matkustimme Tanskaan, ja kävimme läpi koko tunteiden kirjon. Koska päädyimme aloittamaan IVF-hoidon, koimme sekalaisia tunteita: intoa mutta myös surua, kun hoidot epäonnistuivat. Ja niin kävi todella monta kertaa.

Mutta oli niin hienoa tehdä testi yhdessä. En saanut ostaa testiä kotiin ja tehdä sitä itsekseni vessassa, vaan teimme sen yhdessä. Ja nyt meillä on kaksi lasta. Olemme jakaneet suuren surun –mutta myös onnen, kun testi näytti viimein positiivista.

Asabea: Oliko se silloin ääretöntä onnea?

Andrea: En ole koskaan unelmoinut lapsista, vaan olen unelmoinut rakastumisesta ja toisen ihmisen kanssa olemista. Lapset ovat vain maustetta elämään. Mutta vaimoni on unelmoinut siitä siitä lähtien, kun itse syntyi. Joten se oli uskomattoman suurta.

Asabea: Minun suhteeni raskaustesteihin – olen tehnyt niitä todella paljon. Mutta olen usein työskennellyt paikoissa, joissa testejä on saatavilla. Olen myös teettänyt asiakkailleni monta raskaustestiä naistenklinikalla ja gynekologisella vastaanotolla. Monille, joilla on ollut vatsakipuja. Useimmat hämmentyvät, eivätkä ole kovin iloisia tuloksesta. He eivät olleet tienneet olevansa raskaana.

Raskaustestin tekeminen on latautunutta. IVF-prosessin läpikäyminen tekee siitä varmasti vielä suuremmin puhtaasti tunteikasta. Millainen ero oli sen välillä, kun itse sait tietää olevasi raskaana verrattuna siihen, kun saitte tietää vaimosi olevan?

Andrea: Hänen vierellään seisominen hänen odottaessaan vastausta tuntui vielä hienommalta. Kun itse pitelin tikkua, tunsin olevani niin täynnä itseäni.

Kysymys oli lähestulkoon egosta. Vaimoni raskauden aikana pystyin nauttimaan enemmän, koska hän voi niin hyvin ja oli aivan ihana.

Itse olin kuin auringonpimennys raskaana ollessani.

Biologinen kello

Tietyistä asioista ei pääse yli eikä ympäri, mitä tulee kehoon ja hedelmällisyyteen. Monet kuitenkin odottavat nykypäivänä pitkään lasten hankkimisen kanssa. Ensisynnyttäjien keski-ikä Ruotsissa on 29 vuotta ja Tukholman sisäkaupungissa 38 vuotta. Miltä ilmaisu ”biologinen kello” teistä tuntuu?

Asabea: Se on olemassa. Työpaikoillani, joissa olen työskennellyt kätilönä ja avustavana sairaanhoitajana, olemme puhuneet paljon iästä ja siitä, etteivät ihmiset ehkä ymmärrä sen olevan tärkeä tekijä. Sitä ei sanota pelottelumielessä. Olen ottanut tämän esiin Instagramissani – siis sen, mikä liittyy ikään ja hedelmällisyyden laskuun. Jotkut provosoituvat ja sanovat minun pelottelevan. Mutta eihän se ole pelottelua, sillä asia todellakin on niin.

Irena: Onhan se tärkeää tietää, jotta voi tehdä päätöksen ollen hyvin perillä asiasta. Se on vähän sama kuin se, että raskaaksi tulemisen luullaan olevan todella helppoa, koska niin sen koulussa oppii. Ja sitten tulee todella surulliseksi, kun se viekin aikaa, ja tuntee itsensä huijatuksi. Se on sama asia, kuin että odottaisin 35-vuotiaaksi ja tulisin surulliseksi jos mahdollisuuteni olisi mennyt, koska kukaan ei ollut sanonut sitä minulle.

Cassandra: Mistä iästä lähtien hedelmällisyys laskee?

Asabea: Paras ajankohta on hieman päälle 20-vuotiaana. Sitten se laskee ja 40 vuoden jälkeen siitä tulee merkittävästi vaikeampaa. Ja näinhän se on biologisen kellon kanssa, mutta tärkeintä on, että haluaa, ja että tuntee olevansa valmis. On niin paljon kaikkea muutakin, jonka pitää olla kohdallaan. Ei tule mitään, jos ei ole henkisesti valmis, vaikka biologinen kello olisikin parhaimmillaan juuri sillä hetkellä.

Cassandra: Jos tulisin raskaaksi, en välittäisi tippaakaan, kuka sen olisi saattanut alulle. Pitäisin lapsen. Siinä on kyse kaipuustani, ja siitä, etten edes tiedä, tulenko enää harrastamaan seksiä miehen kanssa. Tapailen mieluummin naisia, minkä vuoksi raskautuminen on vaikeampaa.

Miehet voivatkin odottaa paljon pidempään lasten hankkimisen kanssa. Onhan niitäkin miehiä, jotka ovat saaneet lapsia 70-vuotiaina. Heteronormatiivinen kysymys –onko tämä vaikuttanut teidän suhteisiinne ja tapailemiseenne miesten kanssa?

Asabea: Syy siihen, että minulla ja miehelläni nyt ylipäätään on lapsia, on se, että minusta tuntui, etten halunnut olla paljoa vanhempi lapsia saadessani. Jos se olisi ollut täysin hänestä kiinni, olisi hän odottanut ehkä viisi vuotta. Hän on 32-vuotias, joten hänellä on siis aikaa.

Cassandra: Se on epäreilua. Minusta tuntuu, että minun on puhuttava biologisesta kellostani tapaillessani ihmisiä. Teen sitä myös tavatessani naisia. Viimeisin henkilö, jota tapailin, on huomattavasti nuorempi kuin minä. Kun aloin tuntea jotakin häntä kohtaan, minulle oli todella tärkeää ottaa lapsikysymys esiin. En voi ryhtyä vakavaan suhteeseen toisen ihmisen kanssa, jos tämä ei halua lapsia seuraavaan 10 vuoteen. Olisi ollut kamalaa rakastua johonkuhun, ja koko oma unelma olisi poissa.

Juuri nyt tuntuu siltä, että lapset ovat se, mitä todella kaipaan elämääni. Siksi minun on puhuttava siitä. Ja tavatessani miehiä tuntuu, että asiaan liittyy epäoikeudenmukaisuutta. Yleisesti miehet pelkäävät sitä keskustelua. Miehenä voi sen sijaan vain valita alkavansa tapailla nuorempia naisia.

Tie lapsiin ei aina ole yksinkertainen.

Samansukupuolisten välisessä suhteessa vaaditaan ihan toisenlaista suunnittelua, mitä tulee lasten hankintaan. Jos ei voi tulla raskaaksi luonnollisesti, joutuu turvautumaan muihin keinoihin, kuten esimerkiksi IVF-hoitoon. Millaista sen läpikäyminen oli, Andrea?

Andrea: Tiesimme, että puolellamme oli edellytyksiä. Minä olin nuori ja hyvässä kunnossa. Luovuttajan suhteen tilanne oli sama. Me ostimme luovuttajan. Teimme sen erään sivuston kautta. Kuulostaa sairaalta, mutta se oli kuin Dressmann-kuvasto netissä, jossa oli sadoittain miehiä ja kuvia heistä lapsena. Se oli kuin unelmaa. Harmi tosin, että tämä oli tosi etuoikeutettua ja myös sillä tavalla myös luokkakysymys. Mielestäni kaikilla tulisi olla halutessaan mahdollisuus toimia samoin.

Tehdäkö abortti vaiko eikö tehdä.

Tieto siitä, että on raskaana, voi olla elämän onnellisin hetki, mutta se voi myös olla ahdistuksen lähde. Yhtäkkiä on suuren valinnan edessä. Osa niistä, jotka päätyvät aborttiin, pitävät tiedon itsellään. Luuletteko, että aborttiin liittyy häpeää?

Irena: En usko, että siinä välttämättä on kyse pelkästään häpeästä, vaan myös siitä, mikä koetaan yksityiseksi. Minä en häpeile seksielämääni, mutta en ehkä kuitenkaan halua puhua siitä yksityiskohtaisesti kavereideni kanssa. Jos ei puhu asioista, ei siinä tarvitse olla kyse häpeästä, vaan se vaan voi tuntua liian yksityiseltä. Suhteessa ollessahan abortissa on mukana kaksi ihmistä.

Asabea: Jos tekisin abortin nyt, ei minulle olisi mikään ongelma kertoa siitä. Se on sama kuin se, että kerroin kaikille heti, kun tulin raskaaksi. Ajattelin, että jos saisin keskenmenon, kertoisin siitä kuitenkin kaikille. Myös nuorempana tiesin monta kaveria, jotka tekivät abortin. Minusta puhuimme siitä kuitenkin jo silloin – menin monien heistä mukaan, kun he menivät tekemään aborttinsa.

Cassandra: Kun tein ensimmäisen aborttini, olin todella nuori. Tulin raskaaksi kesäloman aikana ja jouduin odottamaan koko kesän aborttiaikaa, joten ehdin tulemaan todella hormonaaliseksi. Kävin läpi todella paljon tunteita ja epäröin aborttipäivään saakka, oliko päätökseni oikea. Tein kuitenkin abortin, sillä olinhan vasta lapsi.

Asabea: Olin siihen asti aina halunnut saada negatiivisen raskaustestin. Se raskaus, josta sain poikani, oli pitkään suunniteltu. Tulin todella iloiseksi, kun testi oli positiivinen. Mutta vuorokautta myöhemmin – hormoneja oli jo niin paljon – sain paniikin. Ajattelin, että nyt minun on todellakin tehtävä tämä. Olin niin paljon toivonut positiivista tulosta, ja sitten sain paniikin. Kaikki meni niin nopeasti, ensimmäisellä yrityksellä. Olin kuitenkin ajatellut, että siinä menisi jonkin aikaa. Muistan, kuinka mietin olevani maailman huonoin ihminen, kun en ollut täysin varma siitä, että se oli mitä halusin. Tunsin syyllisyyttä. Myös mieheni nähden. Se oli minun ideani, ja hän lähti mukaan siihen, että tekisimme näin. Olin tehnyt suunnitelman ja todella suunnitellut sen, ja sitten sainkin paniikin kun tulin raskaaksi ja mietin, oliko se oikein.

Irena: Saitko paniikin siksi, että tunsit eron sen välillä, että sattuu tulemaan raskaaksi ja tekee abortin, kuin että tahtoo raskaaksi ja tekee abortin?

Asabea: Kyllä, todellakin. Haluan todella painottaa, etten koskaan halunnut tehdä aborttia. Mutta

”mitä, jos en haluakaan tätä?”, kuului päässäni. Idea oli minun, ja olin ollut niin hallitseva. Tunsin itseni huonoksi mieheni silmissä, koska suunnitelma oli minun. Mutta asia ratkesi sittemmin.

Cassandra, vaikka teitkin lopulta abortin, onko tieto siitä, että voit tulla raskaaksi, antanut jonkinlaista turvaa?

Cassandra: Kun tein toisen aborttini, olin 23-vuotias ja suhteessa. Silloin tunsin, että ”hitto, nyt olen tehnyt tämän kaksi kertaa”. Mutta nyt tuntuu kuitenkin siltä, että oli hyvä tietää, että se onnistui, vaikka onhan siitä toisaalta jo tovi kun olin 23. Minulla on myös endometrioosi, mikä voi vaikuttaa hedelmällisyyteen. Saatuani diagnoosini sain tietää, että lähes kaikki, joilla on endometrioosi, tulevat raskaaksi joko avun myötä tai ilman. Mutta he sanoivat todella selkeästi: sinun ei tule yrittää luonnollisesti liian pitkään, sillä apua on saatavilla.

Miten käsitellä lapsen kaipuutaan?

Ei ole itsestäänselvää, että tulee vaistomaisesti 100 % iloiseksi jonkun puolesta, kun tämä kertoo saavansa lapsen. Voi olla, että yrittää itse onnistumatta, tai sitten on sinkku eikä ole tavannut sitä oikeaa ihmistä, jonka kanssa hankkia lapsia. Millaista on kaivata lapsia, kun lähipiirissä on useita?

Cassandra: Minulla on paljon ystäviä, joilla on lapsia. Rakastan kaikkien ystävieni lapsia, melkein enemmän kuin ystäviäni, ha ha! Kutsun heitä lapsikseni. He ovat keskenään saman ikäisiä ja kasvavat yhdessä. Voi olla, että saan lapsia vasta viiden vuoden kuluttua ja silloin voi olla, ettei lapselleni ole saman ikäisiä tovereita ystävieni lapsissa. Juuri tämä lisää myös stressiäni. Tuo yhteisö vaikuttaa niin uskomattoman ihanalta ja olen nähnyt kuinka ystäväni ovat tulleet läheisemmiksi toistensa kanssa, koska heillä on saman ikäisiä lapsia. Koen jonkinlaista surua tästä, mikä on tavallaan naurettavaa, koska minulle ei ole vielä liian myöhäistä saada lapsia.

Asabea: Esitin joku aika sitten seuraajilleni Instagramissa kysymyksen, kuinka käsitellä lasten kaipuuta. Jotkut sanoivat, että he hoitivat sitä syleilemällä toisten ihmisten lapsia vielä enemmän. Sitten oli myös paljon niitä, jotka sanoivat, ettei lasten kanssa tarvitse viettää aikaa. Että sinun ei tarvitse olla vauvojen lähellä tai käydä kymmenessä lastenjuhlissa vuodessa. Että ei haittaa, jos se tuntuu liian vaikealta juuri silloin.